Suomalaisheittäjältä pysäyttävä avautuminen Eugenessa – ”Pyörin pohjamudissa”
Kiekonheittäjä Salla Sipponen jäi Eugenen MM-kisoissa karsintaan tuloksella 57,16. Tällä kaudella ensimmäistä kertaa 60 metrin rajan ylittänyt Sipponen voi kuitenkin monella tavalla tuntea itsensä voittajaksi.
Sipponen avautui keskiviikkona Eugenessa raskaista ajoistaan. Viime vuonna hän oli aivan toisenlaisessa tilanteessa.
– Aikalailla tasan vuosi sitten elin urheilu-urani surullisinta aikaa, kun kovasti tavoiteltu paikka Tokion Olympialaisiin jäi vain haaveeksi. Viime vuoden heinäkuussa jonkun heittotreenin päätteeksi Pirkkahallilla näin sattumalta Anssia (Mäkinen) ja kysyin alkaisiko hän mun valmentajaksi syksyllä, avasi nainen Instagramissa.
– Eka se ei ottanut mua ja mun kysymystä tosissaan, mutta pari kuukautta mietittyään syksyllä aloitettiin tekeen duunia yhdessä. Ja missä me ollaan nyt, mun uran ekoissa MM-kisoissa, EM-raja tehtynä ja mun ennätys alkaa kutosella!
– Ihan hulluja juttuja joihin en vuosi sitten pohjamudissa pyöriessäni olisi uskonut pystyväni. En voisi olla kiitollisempi Anssille työstä minkä hän mun eteen on tehnyt ja meidän matkahan on vasta alussa! Jatketaan kohti Münchenin EM-kisoja! linjasi Sipponen.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun MM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”