Se oli siinä? Suomalaisjuoksija veti johtopäätöksensä EM-kisoissa

Alisa Vainio oli Suomen joukkueen toivo Münchenin EM-kisojen maratonilla. Naisen urakka päättyi kuitenkin keskeytykseen.
Euroopan mestariksi juoksi Puolan Aleksandra Lisowska ajalla 2.28.36.
Vainio aloitti kilpailun kärkijoukon mukana. 15 kilometrissä Vainio oli 21:s kolme sekunnin päässä kärjestä, mutta sen jälkeen hän alkoi pikkuhiljaa jäädä vastustajistaan. Vainiolle kirjattiin vielä 30 kilometrin väliaika 1.47.47 ja sijoitus 19:s minuutti ja 46 sekuntia kärjen takana.
Valmentaja Tuomo Lehtinen kertoi Ylen haastattelussa, että Vainiolle oli tullut pahoinvointikohtaus.
Nina Chydenius oli lopputuloksissa 39:s ajalla 2.43.00, Suvi Miettinen 46:s 2.47.15 ja Annemari Kiekara 49:s 2.48.30.
Chydenius totesi kilpailun raskaaksi jokaisella kierroksella olleen mäen ja lämmön takia.
– Elämäni raskain juoksu. Olin ennen kilpailua rankingissa 50:n paikkeilla, mutta maalissa 39:s, joten sen puolesta olen iloinen. Mutta jos jossain pitää raastaa, niin täällä. Päätin etten tule tänne keskeyttämään, koska perheenikin on täällä katsomassa, Chydenius kertoi SUL:n tiedotteella.
Miettisellä ja kokeneella Kiekaralla oli isoja vaikeuksia juoksun aikana.
– En valittaisi keliä, se ei tuntunut, mutta minulta jäivät nesteet hölskymään vatsaan jo ennen puolta matkaa. Silloin juoksu on tuskaista ja jalat alkavat krampata. Päätin tulla maaliin, vaikka juoksu oli puolesta välistä lähtien lenkkeilyä, avasi Kiekara SUL:n tiedotteella.
Kiekara kommentoi myös pitkää uraansa. Hän arveli, että se saattoi olla siinä.
– Uskoisin, että se alkaa tässä olemaan. Muillekin asioille on annettava elämässä tilaa.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun EM-kisojen erikoissivu
Lähde: SUL:n tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Miten tämä on mahdollista? Silja Kososelta musertava paljastus Ylelle
- Suomalaisen naisjuoksijan vartalo ällistyttää – tämä kommentti ei mahdu naisen kalloon
- Nooralotta Nezirin tilanteesta hurja väite
- IS: Ylen urheilutoimittaja rakastui työpaikalla – ”Löytyi riittävän hullu mies”
- Jasmi Joensuu julkaisi hempeitä kuvia – unelma toteutui
- Hiihtotähdelle perheenlisäystä – Anne Kyllönenkin innostui ystävänsä uutisesta
- Silja Anderssonin kausi sai rajun päätöksen – seiväsnainen päivitti nyt tilannettaan
- MM-mitalisuosikki Krista Tervo saapui Japaniin – kohtasi heti ongelman, jolle ei voi mitään
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- Lotta Haralan Matias-rakas saapui Japaniin – ei voinut käsittää, mitä kohtasi todisti vessassa
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- Hiihtotähdelle perheenlisäystä – Anne Kyllönenkin innostui ystävänsä uutisesta
- IS: Ylen urheilutoimittaja rakastui työpaikalla – ”Löytyi riittävän hullu mies”
- Miten tämä on mahdollista? Silja Kososelta musertava paljastus Ylelle
- Suomalaisen naisjuoksijan vartalo ällistyttää – tämä kommentti ei mahdu naisen kalloon
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Nooralotta Nezirin tilanteesta hurja väite
- Jasmi Joensuu julkaisi hempeitä kuvia – unelma toteutui
- Tuomio tulossa: Hiihdon olympiavoittajalle povataan rajua rangaistusta