Suomessa hieno keihästulos – maailman kärkiheitto lähellä

Marjaana Heikkinen voitti Lappeenrannan Motonet GP:n paraurheilijoiden luokan 34 naisten keihäänheiton huipputuloksella 17,94.
Hän jäi vain 34 senttiä omissa nimissään omissa nimissään olevasta maailman kärkituloksesta.
– Kun tuossa analysointiin heitot, todettiin, että aina kun otin keihään käteen tuli puhuri, enkä saanut keihästä kunnolla asentoon. Siihen olen kuitenkin tyytyväinen, että kaikki ne asiat, jotka harjoiteltu, olivat nyt kunnossa. Sieltä löytyy nyt se tuttu heitto. Tästä on hyvä aloittaa valmistautuminen MM-kisavuoteen, Heikkinen sanoi SUL:n tiedotteella.
Heikkinen on kaksinkertainen Euroopan mestari vuosilta 2016 ja 2018 sekä kolmien viime paralympiakisojen mitalisti Lontoosta 2012, Riosta 2016 ja Tokiosta viime vuodelta.
Miesten luokan 34 voittanut Tuomas Manni heitti kauden kotimaisen kärkituloksen 26,79. Tällä tuloksella Manni sijoittuu tämän vuoden maailmantilastossa 10:nneksi.
Miesten keihäskisan kuningas oli Topias Laine. Hän voitti keihäänheiton kauden parhaalla tuloksellaan 77,14.
– Voitto maistuu aina. Nyt tuli vaikean kauden jälkeen myös kauden paras ja kaksi 77-metristä vaikeaan vastatuuleen. Siihen voi olla tyytyväinen ja se toi lisää luottamusta, arvioi mies itse SUL:n tiedotteella.
Vaikealla kaudella Laine tarkoitti joulukuun ja toukokuun kylkileikkauksia, jotka toivat mutkia kauteen valmistautumisessa.
Lähde: SUL
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista