Suru-uutinen: Legendaarinen Reino Kosonen on poissa

Legendaarinen lentopallovalmentaja ja Suomen lentopallon Hall of Famen jäsen Reino Kosonen on poissa. Kosonen menehtyi keskiviikkona (3.8.2022) äkilliseen sairauskohtaukseen 80 vuoden isässä, kertoo Lentopalloliitto.
Valmentajana Kosonen voitti peräti kymmenen SM-kultaa sekä 11 Suomen cupin mestaruutta.
Pieksämäen NMKY voitti Kososen johdolla SM-kultaa seitsemän kertaa peräkkäin 1975–81. Samaan ajanjaksoon mahtuu myös kolme Euroopan cupin lopputurnausta, jolloin joukkue kuului aivan maanosan terävimpään kärkeen.
PNMKY:n lisäksi Kosonen valmensi Varkauden Tarmoa, Varkauden ja Keski-Savon Pateria ja Pieksämäki Volleyta. Kosonen voitti mestaruuden valmentajana niin naisten kuin miestenkin pääsarjassa.
Miesten maajoukkueen päävalmentajana Kosonen toimi 1983. Valmennusjohdossa hän oli mukana kaksissa EM-kisoissa sekä kertaalleen myös MM-kisoissa.
Kosonen nimettiin viime vuoden marraskuussa Suomen Valmentajien kunniagalleriaan ensimmäisenä lentopallovalmentajana. Suomen Lentopallon Hall of Fameen Kosonen nimettiin heti ensimmäisellä mahdollisella hetkellä vuonna 2017.
Pelaajana Kosonen osallistui EM-lopputurnaukseen 1963 ja pelasi 16 miesten maaottelua. Kyseisissä EM-kilpailuissa hänet valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi.
Lähde: Lentopalloliitto
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Täyden katastrofin ainekset – hiihtomaailmasta tippui uutispommi
- SM-liigan ulostulo sai raivon syttymään – ”Suorastaan vi*tuilua”
- Riitta-Liisa Roponen vaikeni välittömästi – ei halunnut puhua tästä asiasta Ylelle
- Stubbia kannattava Ristomatti Hakola laitettiin ojennukseen – uho päättyi alta aikayksikön
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi
- IL:ssä paljastus – Alexander Stubbilta häpeilemätön temppu Rukan kulisseissa
- Kissa pöydälle: Suomalaiskiekkoilija täräytti Viaplaylla rajua tekstiä Jarmo Kekäläisestä
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ilkeät puheet leviävät, maajoukkuehiihtäjä sanoi Ylelle suoran mielipiteensä Riitta-Liisa Roposen paluusta
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- F1-ystävä lausui sydäntäsärkevät sanat Michael Schumacherin tilanteesta
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi