Wilma Murron kumppani antoi palaa – epäkohta Suomen urheilussa pöyristyttää

Seiväshyppääjä Wilma Murto voitti Münchenin EM-kisoista upeasti kultaa. Murto on nyt kääntänyt Instagram Storiesissa yhteen epäkohtaan suomalaisessa urheilussa.
Murron kumppani Jaakko Linkoheimo on Suomen sähköpyörätuolisalibandymaajoukkueen valmentaja. Joukkue taisteli hienosti neljänneksi hiljattain järjestetyissä MM-kisoissa.
Linkoheimo teki aiheesta hiljattain päivityksen, jossa hän kertasi joukkueen esitystä ja kiitteli pelaajia sekä muita tukijoukkoja. Mies nosti kuitenkin esiin yhden karun tosiasian Suomen joukkueen tilanteesta.
– Tuloksen arvoa nostaa se, että Suomi on ainoa maa joka pelaa lajia ns. kotitekoisilla tuoleilla. Kaikilla muilla mailla on käytössään tehdasvalmisteiset, lajiin suunnitellut tuolit, jollaisiin valtio ei Suomessa anna tukea, toisin kuten monessa muussa maassa. 10-15 tonnia on iso raha laittaa tuoliin omasta pussista. Tilanne kentällä on vähän sama kun Tänak ajais rallia Rovanperää vastaan faijansa Corollalla. Vähän.
– Välineongelmaan olis tärkeää saada tulevaisuudessa muutos tai vähintäänkin keskustelua mahdollisuuksista vaikuttaa asiaan. Muuten pelkään, että meidän hieno laji ja kiinnostus siihen saattaa Suomen osalta huipputasolla alkaa hiipumaan, paalutti Linkoheimo.
Murto tuki selvästi Linkoheimon näkemystä, sillä hän jakoi sen ympyröitynä Instagram Storiesissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Paljastus: Tämä näky oli liikaa – Lotta Harala oli romahtaa Ylen suorassa lähetyksessä
- Yle: Suomalainen aituritähti koki suuren surun – ”Kova paikka”
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Kunnon kaari – Suomen keihäsässä voitti kaikki maailmalla
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Huomasitko? Ella Junnilalta shokkipaljastus Ylen suorassa lähetyksessä