Suomelle upeasti EM-pronssia tuonut Lassi Etelätalo on ollut sanomalehti Karjalaisen Aitiopaikalla-podcastin vieraana. Etelätalo kertoi haastattelussa jatkostaan.

34-vuotiaan keihäsässän valmentaja Leo Pusa jätti pestinsä. Legenda lopettaa valmentamisen kokonaan.

Etelätalo on vetänyt johtopäätöksensä. Ura jatkuu.

– Se on selvää, ettei urani pääty tähän. Terveystilanne on hyvä, niin mikäs tässä on jatkaessa. Kyllähän Pariisin olympialaiset (2024) ovat myös selkeä tavoite, kun niihin on aikaa vain kaksi vuotta, paalutti Etelätalo ohjelmassa.

Etelätalo kommentoi myös valmentajansa vaihtumista. Uudesta luotsista ei ole vielä varmuutta.

– On aika päästää ”Leksa” jo eläkkeelle näistä hommista. Olen ollut itse viime vuosina paljon vastuussa oman harjoitteluni suunnittelusta. En usko, että siihen tulee suurta muutosta, mutta valmentaja pitää olla mukana toiminnassa. Eiköhän tässä seuraavien viikkojen aikana mietitä valmentaja-asiaa ja tulevaa harjoituskautta.

Tästä Karjalaisen juttu.