Lauri Markkasta ei povata NBA:n parhaiden pistemiesten joukkoon

NBA-kausi starttaa Euroopan aikaa varhain keskiviikkona, ja Suomessa isomman yleisön katseet kohdistuvat tietenkin jälleen Lauri Markkaseen.
Markkanen siirtyi Chicago Bullsista Utah Jazziin, joka on sarjan heikoimpia joukkueita. Vaikka Markkaselle povataan Jazzissa isoa roolia, suomalaisen ei uskota päätyvän sarjan parhaiden pistelinkojen joukkoon. Vedonlyöntiyhtiö NordicBet on listannut valtavan pitkän luettelon nimiä parhaiksi pistemiehiksi, mutta Markkasta tuolta listalta on turha etsiä.
Koripallon EM-kisoissa Susijengille ja Markkaselle tutuksi tulleet Luka Doncic ja Giannis Antetokounmpo ovat samalla listalla sijoilla 1 ja 3, vaikka EM-mittelöissä Markkasen osumatarkkuus oli kaksikon kanssa aika lailla samalla tasolla. Kaksikon seurat Dallas ja Milwaukee vain ovat ylivoimaisesti Utahia parempia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus

- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi