Nyt on sakeaa! Arvostetulta nyrkkeilyasiantuntijalta pöyristyttävä väite Robert Heleniuksesta
Muun muassa kuuluisaan The Ring -lehteen kirjoittava Michael Montero on esittänyt rajuja spekulaatioita Robert Heleniuksen ja Deontay Wilderin välisestä nyrkkeilyottelusta.
Wilder tyrmäsi Heleniuksen ensimmäisessä erässä New Yorkissa. Montero kertoi jo ennen ottelua, että Heleniuksesta ei ole haastamaan Wilderia.
Montero jatkoi samasta aiheesta ottelun jälkeen. Hän esitti näkemyksiään The Neutral Corner boxing podcastissaan.
– Näin tässä kävi minun mielestäni. Heleniuksen valinnalle (vastustajaksi) oli syynsä. Olen jo puhunut tästä. Syyt olivat esimerkiksi demografiset. Deontay Wilderin fanit haluavat nähdä tietyn asian. Etenkin Tyson Furya vastaan käytyjen ottelujen jälkeen. He saivat haluamansa.
”Demografiset” syyt on ilmeisesti Monteron kiertoilmaus sille, että Helenius on valkoihoinen. Montero vihjaili siis, että Wilderin fanit halusivat miehen tyrmäävän valkoisen vastustajan, kun mies hävisi kahdesti peräkkäin Furylle – joka on myös valkoinen.
Montero ei jättänyt asiaa siihen. Hän hämmästeli, kuinka suomalaisjätti nyrkkeili tyrmäykseen johtaneessa tilanteessa.
– Helenius meni kohti kulmaa ja löi holtittomasti tavalla, joka ei sovi hänen tyyliinsä. Sitten Wilder teki hänestä selvää jälkeä lyhyellä oikean käden lyönnillä.
– Helenius makoili siinä muutaman sekunnin pelottava ilme kasvoillaan. Hän ikään kuin syöksyi ja vain kerjäsi lyöntiä naamaansa.
– Näyttääkö tämä sellaiselta tempulta, jonka raskaansarjan huippunyrkkeilijä tekisi elämänsä tärkeimmän ottelun ensimmäisessä erässä, kun vastassa on pahin ja kovinten lyövä vastustaja, jonka hän on koskaan kohdannut? hämmästeli Montero.
Monteron tarinointi voi kuulostaa monen suomalaisen korvaan hämmentävältä. Yhdysvaltalaiseen urheilukulttuuriinkin on kuitenkin pesiytynyt valtavasti salaliittoteorioita edistäviä ajatuksia. Myös Monteron kaltaiset aiemmin arvostusta keränneet toimittajat ovat valmiita ruokkimaan noita ajatuksia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet