Annimari Kortteelta upea uutinen ihmisille – ”Oon niin onnellinen”

Annimari Kortteen kaudesta 2022 tuli iso pettymys. 100 metrin aitojen SE-nainen ei pystynyt harjoittelemaan täysipainoisesti ikävien vammojen ja terveysmurheiden vuoksi.
Kortteen takareidet leikattiin viime vuonna. Sen jälkeen kaikki näytti hyvältä, ja nainen paineli kovia aikoja harjoituksissa. Sairastelut vaikeuttivat tekemistä kesän alla. Lopulta isommaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin istuinkyhmyn luun turpoaminen. Se pilasi haaveet MM-kisoista.
– Urheilu on joskus julmaa kun koko vuoden tekee joka päivä kaikkensa, että voisi tehdä hyviä tuloksia ja sitten juuri kisakauden alkaessa tulee vamma, joka estää tuloksenteon. Tuntuu, että koko vuoden työ menee hukkaan. Vielä pahemmalta tuntuu itsellä nyt, kun vaativan leikkauksen ja puolen vuoden loistavasti onnistuneen kuntoutuksen jälkeen tulee uusi vamma juuri kun treeneissä alkoi tulla ennätyksiä, harmitteli Korte kesällä.
Nyt Korteella on onneksi jälleen eri ääni kellossa. Nainen julkaisi maanantaina Instagramissa kuvan aitaharjoituksistaan. Kyyti oli jälleen totutun kovaa.
– Oon niin onnellinen. En muista koska viimeksi pystyin treenata ja juosta aitoja niin, että voin tehdä mitä tahdon, en vaan mitä pystyn. Iso ero, kirjoitti Korte videon yhteyteen.
Kortteelle sateli kivasti tsemppiviestejä.
– Ai että, tota kohti et pääsee tekee mitä tahtoo eikä mitä pystyy!! kirjoitti Lotta Harala.
– Näyttää niin hyvältä. En tiedä ajasta, mutta näyttää kuin taiteelta! En kaipaa juoksemista suorituksena, vaan sitä, että pystyin liikkumaan niin kauniisti ja hallitusti yli aitojen, fiilisteli entinen ruotsalaisaituri Robert Kronberg.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”