Hän on poissa – suositulta suomalaishiihtäjältä päivitys Rukan maailmancupin alla

Hiihdon maailmancup-kausi pääsee käyntiin ensi viikolla Rukalla. Kaikki suomalaiset eivät ole vielä kisakunnossa.
Ristomatti Hakola on kertonut, että hän keskittyy harjoitteluun. MM-mitalisti nähtäneen kilpaladuilla vasta ensi vuoden puolella.
Mukana ei ole myöskään Vilma Nissinen. Hän kertoi elokuun puolivälin jälkeen sosiaalisessa mediassa kaatuneensa rullasuksilla. Seurauksena oli veneluun murtuma.
Nissinen, joka putosi täksi kaudeksi B-maajoukkueeseen, ei pääse kilpailemaan vielä hetkeen. Hän kertoi keskiviikkona Instagramissa tämän hetken tilanteestaan. Nissisen osasi kertoa myös paluuaikataulustaan.
– Vikat päivät yks kätisenä ja 24-vuotiaana vietetty Oloksella talviurheilun merkeissä. Pakko käydä välillä etelässä lämmittelemässä ja sit takasin hiihtohommiin molempien sauvojen kans, aloitti Nissinen päivityksensä.
– On kieltämättä ollu pitkät kolme kuukautta ootella että räpylä luutuu ja pääsee taas elämään normaalisti, mut ainaki osaa arvostaa kahta toimivaa kättä ihan erilailla tän setin jälkeen. Koitetaan vielä saada hyviä reeniviikkoja kasaan ja toivottavasti kisakausikin avattua ennen ens vuotta! jatkoi Nissinen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä