Iivo Niskaselta lohduton päivitys – hetkeä myöhemmin varmistui toinen ikävä uutinen

Suomen hiihdon ykköstähti Iivo Niskanen on välittänyt ikävän uutisen. Niskanen ei pysty kilpailemaan Rukan maailmancupin kisoissa viikonloppuna.
Niskanen on ollut hyvin tarkka viime vuodet välttääkseen koronavirustartunnan. Nyt testi oli kuitenkin armoton, ja Niskanen on ulkona kisoista.
– Rukan maailmancup on minun osalta nyt taputeltu. Pitkään sai covidin väistettyä, mutta nyt sen sain. Ei auttanut, vaikka kuinka tarkasti yritti kaiken hoitaa, kirjoitti Niskanen Instagramissa.
Niskasen päivitys harmitti monia. Fanit tsemppasivat kolminkertaista olympiavoittajaa.
Suomen joukkue sai myöhemmin keskiviikkona lisää valitettavia uutisia. Myös Ville Ahonen on sairastunut eikä näin ollen kilpaile Rukan maailmancupissa.
Se tarkoitti seuraavia muutoksia. Sprintissä Lauri Mannila nousee kansallisesta ryhmästä maajoukkuekiintiöön. Kansalliseen ryhmään mukaan nousee Väinö Kotro. Distanssimatkoilla Niko Anttola ja Lauri Lepistö nousevat maajoukkuekiintiöön. Joonas Sarkkinen ja Juuso Haarala liittyvät mukaan kansalliseen ryhmään.
Suomen hiihtojoukkue Rukan maailmancupissa:
Sprinttijoukkueet
Maajoukkue, naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä (U23), Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Krista Pärmäkoski
Kansallinen ryhmä, naiset
Anni Alakoski, Anni Kainulainen, Hilla Niemelä (U23), Maaret Pajunoja, Vilma Ryytty (U23), Amanda Saari (U23)
Maajoukkue, miehet
Olli Ahonen, Lauri Mannila, Juuso Haarala, Niilo Moilanen (U23), Joni Mäki, Lauri Vuorinen
Kansallinen ryhmä, miehet
Lauri Lepistö, Väinö Kotro, Wiljam Mattila (U23), Ike Melnits (U23), Verneri Poikonen, Verneri Suhonen
Distanssijoukkueet
Maajoukkue, naiset
Anni Alakoski, Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski
Kansallinen ryhmä, naiset
Anni Kainulainen, Jasmin Kähärä (U23), Katri Lylynperä, Hilla Niemelä (U23), Vilma Ryytty (U23), Eevi-Inkeri Tossavainen (U23)
Maajoukkue, miehet
Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Joni Mäki, Markus Vuorela, Niko Anttola (U23), Lauri Lepistö
Kansallinen ryhmä, miehet
Joonas Sarkkinen, Juuso Haarala, Petteri Koivisto (U23), Lauri Lepistö, Emil Liekari (U23), Arsi Ruuskanen, Lauri Vuorinen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”