Norjan hiihtoässä raivona isosta päätöksestä: ”Yksinkertaisesti shokeeraavaa”

Norjan hiihdossa kuohuu uuden maailmancup-kauden alla. Entinen huippuluokan hiihtäjä Martin Johnsrud Sundby on avautunut voimakkaasti maan hiihtopomojen tekemästä ratkaisusta.
Per Elias Kalfoss valittiin hiljattain maastohiihdon urheilujohtaksi. VG kertoo, että myös Hans Kristian Stadheimia haastateltiin pestiin. Hän on Ison-Britannian maajoukkueen ex-valmentaja, joka työskentelee nyt Norjan miesten joukkueen kanssa.
Nykyään esimerkiksi Viaplayn asiantuntijana työskentelevä Martin Johnsrud Sundby ei voinut hyväksyä hiihtopomojen ratkaisua.
– Se on yksinkertaisesti shokeeraavaa. Olen oikeasti sitä mieltä. Hänen (Sandheim) olisi pitänyt saada pesti kahden selvän syyn vuoksi. Ensinnäkin hän on erittäin utelias, kokenut ja pätevä… Hän olisi ollut kriittinen ääni. Juuri sellaista Norjan hiihtoliitto kaipaa, paalutti Sundby VG:lle.
– Minut yllättää eniten se, että olisi kuvitellut, että vaatisi jonkinlaista erikoistumista joko kokemuksen tai pätevyyden suhteen kehittääkseen maastohiihtoa eteenpäin. Pätevyys ja kokemus vievät pitkälle nykyisessä valmennusmallissa. Emme saaneet sitä, vuodatti Sundby.
Kalfoss hyväksyi osan Sundbyn kritiikistä. Hän ei kuitenkaan niellyt kaikkea.
– Hän ei tunne minua ja sitä, miltä asiat näyttävät tulevaisuudessa. Haluan osoittaa osan tuosta vääräksi. Kun puhutaan korkeimmasta mahdollisesta pätevyydestä, en voi kuin ajatella: ”Mitä se tarkoittaa?” Emme ole vielä nähneet parasta valmentajaa, parasta urheilupomoa tai parhaita resursseja, kuittasi Kalfoss VG:lle.
Hän kertoi oman käsityksensä pestistä eroavan Sundbyn ajattelusta.
– Casper Ruudin (tennistähti) on oma tiiminsä, sitten on triathlonistit tai alppihiihtäjien maajoukkue meidän liitossamme. Minun roolini on mielestäni tuoda nämä ihmiset yhteen, eikä minulla pidä olla itselläni tarvittavaa asiantuntemusta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Suomalaisjuoksija romahti mystisesti – ”Tuli järkytyksenä”
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Totuuden hetki: Päättyykö Suomen keihästähden ura kyyneliin?
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus