Raju väite Norjan hiihtotähtien toiminnasta

Norjalainen hiihtolegenda Petter Northug on esittänyt ikäviä väitteitä maan nykyisistä hiihtäjistä. Hän on epäillyt muiden kuin Johannes Kläbon motivaatiota.
Kläbo, joka on kärsinyt loukkaantumisesta, harjoittelee muita norjalaismiehiä enemmän korkeassa ilmanalassa. Northug ei voi ymmärtää muiden norjalaismiesten toimintaa.
– Haluan huippujoukkueen täynnä nälkäisiä urheiljoita, jotka eivät pelkää lähteä muualle 3–4 viikoksi. Sillä ei pitäisi olla väliä, jos haluaa tavoitella kultaista mitalia. Nälkäiset urheilijat eivät ota tuollaisia perhesyitä huomioon, latasi Northug VG-lehdelle.
Northug antoi siis ymmärtää, että norjalaishiihtäjät eivät halua lähteä harjoittelemaan kauas kodistaan. He ovat hänen mielestään mieluummin lähellä perhettään.
Emil Iversen, jonka viime kausi oli iso pettymys, ei hyväksy Northugin puheita. Hän vastasi väitteisiin Nettavisenille.
– On koomista kuulla noita perusteettomia väitteitä siitä, että emme halua matkustaa. Olemme selittäneet tämän korkeaan ilmanalaan liittyvän jutun moneen kertaan. Ei se liity mitenkään haluun matkustaa. En tiedä, mistä hän on saanut tuon päähänsä.
– Ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sellaista on olla asiantuntija, asiat eivät aina kohtaa todellisuutta, veisteli Iversen.
Iversen muistutti, että korkean paikan harjoittelu tuo erilaisia tuloksia. Hän itse on kokeillut intensiivistä harjoittelua vuoristossa myös heikoin tuloksin.
– Se taisi olla se vuosi, kun Johannes löi läpi Rukalla, kun minä ja (Martin Johnsrud) Sundby lensimme kauas ja olimme pitkään korkeassa ilmanalassa. Seurauksena oli huonoin vuoteni Kuusamossa, muistutti Iversen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen