Suomalainen hiihtotähti seurasi, mitä maailmancupissa tapahtui – pöyristyi näkemästään
Suomen naishiihdon tähtiin kuuluva Jasmi Joensuu ei ole mukana Davosin maailmancupin kisoissa. Hän on kuitenkin seurannut innolla viikonlopun tapahtumia.
Joensuu tunnetaan rehellisistä kommenteistaan. Hän lateli lauantaina Instagram Storiesissa suoraa tekstiä näkemästään.
Davosin sprintissä oli farssin ainekset. Mukana oli nimittäin vain 39 naishiihtäjää.
– Todellinen penkkiurheilupäivä tänään. Silmiinpistävää on se, että naisten sprintissä karsinnan lähdössä 39 nimeä (viime vuonna 84 lähtijää). Kolme ensimmäistä viikonloppua sisälsi kolme kisaa. Moni urheilija on sairastunut tai jättää viikonlopun väliin, koska kisoja on niin paljon, aloitti Joensuu avautumisen.
Joensuu muistutti, että kansainvälinen hiihtoliitto FIS teki täksi kaudeksi muutoksen, jonka varjopuolet iskivät nyt kaikkien silmille.
– Fis linjasi tälle kaudelle, että 50 parasta saa maailmancupin pisteitä. Nykyisellä pistesysteemillä karsinnan viimeinen (39. sija)tulee saamaan 12 maailmancupin pistettä hiihtämällä maaliin. Vertauksena viime vuonna 12 pistettä tuli saamaan 19. sijalla.
– Kaiken lisäksi nykyisellä pistesysteemillä yhden tai kahden kisan väliin jättäminen on kokonaiscupin kannalta ratkaisevaa. Tavoitteena FIS:llä oli, että saataisiin laajempi osallistujajoukko kisoihin. No jokainen voi itse päätellä, onko siinä onnistuttu. Oli tai ei, niin 39 tämän päivän parasta naista on tänäänkin viivalla ja jännä kisapäivä tiedossa.
Krista Pärmäkoski oli Suomen ykkösonnistuja Davosin sprintissä. Hän oli kisan viides.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia