Alisa Vainio juoksi sunnuntaina Malagan maratonilla uuden ennätysaikansa 2.28.41. Nainen teki samalla uuden ennätyksensä.

– Tämä oli minun mielestäni hyvä steppi eteenpäin. Harjoitusten perusteella olen olettanut, että tällainen kehitys on tullut, Vainio sanoi SUL:n tiedotteella.

Kyseessä oli kautta aikojen toiseksi paras suomalaisaika maratonilla. Ritva Lemettisen SE-aika on 2.28.00.

– Kesään nähden olen saanut varmuutta omaan juoksuun lisää, vaikka tässä oli koronakin välissä. Tiedän, että minulla on rahkeet juosta kovempaa ja tämä kisa tuo lisää motivaatiota harjoitteluun, Vainio avasi.

Valmentaja Jarmo Viskari kommentoi myös juoksua. Hän myönsi, että Suomen ennätyskään ei ollut kaukana.

– Kun olosuhteet ja kaikki muu osuvat kohdalleen, niin se alittuu. Mutta se on vain välietappi, Viskari sanoi.

Vainio aloitti kovaa vauhtia. Puolimatkan kellotus 1.12.41 antoi odottaa SE-aikaa. Toinen puolikas oli kuitenkin vaikea.

– 24 kilometriin asti oli ihan kivaa, sitten sammuivat valot. En tiedä, mitä tapahtui. Minusta alkuvauhti ei ollut ylikovaa. Se tuntui hyvältä ja helpolta. Sitten lihakset vaan olivat yhtä äkkiä ihan tyhjät.

– Jäniksen piti mennä kahden tunnin ja 28 minuutin aikaan tähtäävää vauhtia, mutta hän hyytyi ihan samassa kohdassa kuin minä. Ajattelin siinä, että sinä nyt et voi olla se, joka tässä hyytyy, Vainio veisteli.

Aino Niemi juoksi ennätyksensä 2.43.27 ja oli kisan seitsemäs.