Hiihtomaailman lihaskimppu otti vaatetta pois salilla – naisen fanit olivat sulaa vahaa

Hiihtäjä Eva Urevciin kohdistuu isoja odotuksia uuden tänä talvena. Nainen on isäntämaa Slovenian suuri toivo Planican MM-kisoissa hiihdon puolella.
”Maailman vahvimmaksi naishiihtäjäksi” myös kutsuttu Urevc voitti Anamarija Lampicin kanssa MM-pronssia parisprintissä kaksi vuotta sitten. Slovenian naishiihdon aiempi ykköstähti Lampic teki viime vuonna shokkiratkaisun ja siirtyi ampumahiihdon puolella.
Urevc osoitti tänä vuonna hienoa nousukuntoa Tour de Skillä. Hän oli koko kiertueen 12:s ja taisteli Alpe Cermisin loppunousussa yhdeksänneksi.
Raskaan Tourin jälkeen ei ole vain levätty. Urevc on nyt julkaissut salikuvia.
Otokset paljastavat naisen erittäin vahvan ylävartalon. Instagram-otoksille tuli jälleen kehuja.
– Mielettömän vahva, kirjoitti yksi.
– Olet uskomattoman kaunis ja kuuma, ihasteli toinen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus

- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi