Hiihtotähden shokkiratkaisu pöyristyttää – jättää MM-kisat väliin: ”Jokin on pahasti pilalla”

Slovenian Anamarija Lampic yllätti viime vuonna hiihtomaailman, kun hän paljasti siirtyvänsä ampumahiihtäjäksi. Asia on puhuttanut Planican MM-kisojen alla.
Lampic ei toiveista huolimatta tee paluuta hiihtokisoihin, vaikka MM-kisat ovat hänen kotimaassaan. Lampic urakoi sen sijaan ampumahiihdon MM-kisoissa.
Kisat lähtivät hänen osaltaan käyntiin vaisusti. Lampic jäi surkean pystyammunnan vuoksi pikakilpailussa sijalle 58.
Slovenian hiihtomaajoukkueen valmentaja Ola Vigen Hattestad kertoi NRK:lle, että Lampic ei kilpaile Planicassa, koska hän haluaa keskittyä ampumahiihtoon täysin. Kaksi vuotta sitten kaksi MM-pronssia voittanut Lampic itse teki Dagbladetille selväksi, että hän teki päätöksen jo ajat sitten.
– Tiesin jo ennen kauden alkua, etten ole menossa MM-kotikisoihin. En harjoitellut perinteisen sprinttiä, sanoi Lampic ja kertoi, ettei ratkaisu ollut erityisen vaikea.
Norjalainen ampumahiihtolegenda Ole Einar Björndalen hämmästeli asiaa. Hän epäili, että aivan kaikkea ei kerrota julkisuuteen.
– Kun sanoo, ettei osallistu MM-kotikisoihin, tämä tarkoittaa jotain muuta. Hän voisi osallistua molempiin. Jokin on mielestäni pahasti pilalla. Hän voisi helposti olla mukana joukkueessa ja voittaa jopa mitalin, sanoi Björndalen Dagbladetille.
Björndalen vihjaili siis, että kulissien takana on tapahtunut jotain peruuttamatonta. Lampic itse ei halunnut aiheesta puhua norjalaislehdelle.
– En voi sanoa paljon siitä, mitä minun ja liiton välillä tapahtui. En halua puhua siitä. En ole mukana siellä (Planicassa), kuittasi hän vähäsanaisesti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi