Joni Mäki romahti – Ylellä lyötiin pöydälle brutaali totuus

Joni Mäen vaisu ankkuriosuus oli yksin puheenaiheista Toblachin maailmancupin viestin jälkeen. Suomi tuli viimeiseen vaihtoon kakkosena, mutta taipui lopulta viidenneksi.
Mäki teki Hiihtoliiton tiedotteella selväksi, että veto oli tämän kauden tasoa. Noutaja tuli ajallaan.
– Viesti takana ja aika lailla sellainen, mitä nyt tällä kaudella olen normaalimatkoja hiihtänyt. Aluksi tuli ihan mukavasti mutta sitten kun tuli yö siihen ensimmäisen kierroksen loppuun, niin tiesin, että aika köysissä ollaan. Ei pystynyt siinä enää vastaamaan muille mutta lopuksi kuitenkin pystyin muutaman sijan napsimaan siitä. Otettiin se sija, mitä tänään oli otettavissa.
– En tällä hetkellä ole niin hyvässä kunnossa normaalimatkoilla, että pystyisin tulemaan siinä porukassa tarpeeksi helposti. Katsotaan, mihin tämä tästä lähtee menemään. Vielä on muutama viikko aikaan Planicaan. Siellä lähdetään hiihtämään ainakin sprinttiä kovaa, Mäki arvioi.
Ylen asiantuntija Ville Nousiainen ei peitellyt pettymystään. Hän toivoi parempaa Mäeltä.
– Olisin toivonut Joni Mäeltä parempaa kenraalia ankkuriosuudelle. Kysessä oli suhteellisen helppo latu ja liukas keli. Siinä olisi pitänyt pysyä paremmin peesissä, kuittasi Nousiainen Ylellä.
Mäestä on tuskin Suomen ankkuriksi MM-kisojen viestiin. Nousiainen muistutti Ylellä todellisuudesta.
– Planicassa on raskaampi latu ja pidempi matka kuin tänään. Se ankkuriosuus on enemmän Pertun (Hyvärinen) kuin Jonin paikka.
Nousiainen ei toki pitänyt täysin mahdottomana, että Mäki on huippukunnossa Planicassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elina Lampelan treenivideo kääntää katseita – seivästähden fanit ällistelivät
- Kyllä nyt kelpaa – Kerttu Niskanen sai käsiinsä melkoisen menopelin
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen