Mitä Kerttu Niskanen oikein touhuaa? – IL:lle karua tekstiä

Kerttu Niskanen taisteli lauantaina viidenneksi Planican MM-kisojen yhdistelmämatkalla. Niskanen paljasti kisan jälkeensä kaatuneensa ennen kisan alkua.
Itse kisan aikana puhutti jälleen Niskasen tekeminen laskuosuuksilla. Sami Jauhojärvi antoi rajua raippaa Viaplaylla.
– Kerttu Niskasen laskutaito tuli tässä hyvin esille. Hän veti pystyssä tuohon, ettei vain tulisi liian kova vauhti tänne kurviin. Lähti keulasta ja tipahti viidenneksi, kuudenneksi tässä laskussa, päivitteli Jauhojärvi kriittisenä Viaplaylla.
Lisää keskustelua hiihtolajeista Talviurheilun olohuoneessa.
Myös kaiken nähnyt asiantuntija Reijo Jylhä tarttui samaan aiheeseen. Hän teki Iltalehdelle kovan väitteen Niskasen heikkoudesta.
– Se oli lauantaina 2–4 metrin eroa per alamäen kurvi, paalutti Jylhä Iltalehdelle.
– Se on rohkeudesta kiinni, Jylhä arvioi.
Krista Pärmäkoski on tunnetusti mainio laskija. Ero oli selvä myös lauantaina. Jylhä teki selväksi, että jarruttamisesta tuleva muutos ei ole merkittävä kääntymisen kannalta. Se kuitenkin kuluttaa valtavasti koko kisamatkalla.
– Eihän yksi jarruttaminen tai yksi kerta niin paljon kuluta, mutta esimerkiksi lauantaina niitä oli aika monta laskuissa sekä pertsalla että vapaalla, Jylhä avasi Iltalehdelle.
Suomen joukkueet vapaan hiihtotavan 10 ja 15 kilometrin väliaikalähtökilpailuihin:
Naiset
Jasmi Joensuu, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski
Miehet
Niko Anttola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Markus Vuorela
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen