Paljastus Johannes Kläbosta shokeeraa Norjassa – toimittaja ei ollut uskoa kuulemaansa

Norjan Johannes Kläbon uskotaan tavoittelevan peräti kuutta maailmanmestaruutta Planican kisoista. Norjalaistähti ottaakin käyttöön laajan keinovalikoiman juhliakseen Sloveniassa.
Kläbo on nyt yllättänyt norjalaisen VG-lehden haastattelussa. Jutusta selviää, että Kläbon Pernille-rakas matkaa Kanadasta Planicaan. Nainen ei kuitenkaan välttämättä näe mielitiettyään.
VG:n toimittaja tiedusteli Kläbolta, aikooko hän nähdä perhettään tai kultaansa.
– En usko. Heidät pitäisi jättää omaan rauhaan. Tapaan varmasti isän, mutta en muita. Pitää olla varovainen ainakin alussa. Ei kuitenkaan pidä olla vainoharhainen. En halua jatkaa samalla linjalla kuin oli ennen olympialaisia. Silloin olin puhki jo ennen kisojen alkua.
– Tyttöystävä tulee toiselta puolelta maailmaa, mutta et näe häntä? hämmästeli VG:n toimittaja.
– Kai me voimme puhua toisillemme hieman kauempaa ja heilutella toisillemme. Mutta hän näkee hiihtokisoja, ja hänen perheensäkin tulee mukaan. Kivaa siitä tulee. Paikalla on paljon ihmisiä, valotti Kläbo.
VG:n jutusta selviää, että Norjan tähdistä ainakin Sjur Röthe ja Pål Golberg ovat ottaneet lapsensa pois päiväkodista, jotta he eivät tuo pöpöjä kotiin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä