Ruotsissa kummastellaan – Iivo Niskasen kilpakumppanilta shokkiratkaisu MM-kisoissa?

Calle Halfvarsson on edelleen Ruotsin miesten hiihdon yksi kärkinimistä. Häneltä odotetaan vahvoja esityksiä myös Planican MM-kisoissa.
Vielä viime kauden päätteeksi tunnelmat olivat erilaiset. Halfvarssin myönsi tuolloin, ettei ole varma uransa jatkosta.
Nyt mies on uusien päätösten äärellä. Norjan supertähden Johannes Kläbon uskotaan urakoivan Planicassa kaikki kuusi kisamatkaa, mutta Halfvarsson ei ole tuollaiseen leikkiin lähtemässä.
Expressenin toimittaja tiedusteli Halvarssonilta, mitkä matkat hän aikoo jättää väliin. Mies ei ole vielä tehnyt päätöstään, mutta vihjaili, että saattaa yllättäen olla osallistumatta 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisaan.
Halfvarsson uskoo satsaavansa eniten sprinttiin ja 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisaan. Jälkimmäinen on Suomen ykköstähden Iivo Niskasen päämatka.
Halfvarsson on aiemmin ollut vahva nimi vapaan hiihtotavan distanssimatkoilla. Nyt hän kertoi uskovansa, että hän on parempi perinteisellä.
– Olen itse asiassa nykyään vahvempi perinteisellä. Perinteisellä pysyn mukana, vaikka olisin hieman huonommassa kunnossa, arvioi Halvarsson Expressenille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista