Sara Lappalaiselta järkyttävä tilannepäivitys – Lotta Harala ei voinut uskoa lukemaansa
Juoksija Sara Lappalaisen (entinen Kuivisto) viimeinen vuosi on ollut urheilullisesti melkoinen tuskien taival. Hallikausi ei tuonut siihen helpotusta – pikemminkin päinvastoin.
Lappalainen on nyt tehnyt Instagramissa karun päivityksen tilanteestaan. Hän kertasi rankkoja aikojaan.
– Että se oli sitten sellainen hallikausi. Ei tässä oikein voi enään muutakuin ihmetellä, että paljonko voi samalle ihmiselle mahtua epäonnea yhteen vuoteen, alkoi tilitys.
– Tein syksyn ja talven hurjasti hommia leikkattujen akillesten kanssa, että olisin päässyt sellaiseen kuntoon hallikaudelle kuin viime talvena. Ja pääsinkin, sehän tässä ottaakin aivoon. Kuntoa hiottiin viimeiset viikot alppimajassa ja sitten rupesikin homma sakkaamaan. Kamala väsymys vei kaiken tehon, eikä kovista harjoituksista meinannut tulla yhtikäs mitään. Puolitoista viikkoa siinä tuskailtiin ja ihmeteltiin, että mikä homma, eihän tälläistä nuupahdusta koskaan korkealla ollut ennen tullut, hämmästeli Lappalainen.
Lopulta karu totuus selvisi Lappalaiselle.
– No, hommat sitten selkeytyi aika lailla kun kävi ilmi, että oltiin majailtu laitevian takia siellä abouttiarallaa 3 tonnissa, halutun 2k sijasta. 3000m korkeus ei sinällänsä ole vielä vaarallinen, mutta sellaisissa korkeuksissa kun kiskotaan kilpailuvauhtisia treenejä henkihieverissä, niin lopputulos voi olla aika katastrofaalinen, avasi SE-nainen.
– Eläteltiin viikko/kaksi vielä toiveita, että olisin siitä virkistynyt, mutta niin ei oikein millään tahtonut tapahtuvan. Näin ollen päätimme lopulta jättää koko hallikauden väliin. Ei olisi ollut terveydellisesti järkevää lähteä riuhtomaan kovia kisoja tässä tilanteessa, viestitti Lappalainen.
Lappalainen myönsi, että asia oli vaikea hyväksyä. Katse on kuitenkin jo tulevassa.
– Luonnollisesti harmittaa aivan hemmetisti, odotin niin kovasti, että pääsen juoksemaan kisoja mun uusilla kivuttomilla akillesjänteillä. No, mutta, asiaa on nyt turha jäädä sen enempää pillittämään. Tähän varmaan sopis aika hyvin sellainen kuolematon lausahdus kuin, että: Syödään se pas@& ja mennään eteenpäin.. päätti Lappalainen.
Lappalaiselle sateli paljon sympatiaa. Pika-aituri Lotta Harala hämmästeli lukemaansa.
– Siis tää oli niin käsittämätön juttu!! Miten voi ees tapahtuu tällasta… eihän se muu auta ku etiäppäi!! Mahtavaa et se kunto jo oli, se jo edesauttaa sen takaisin saamista!! tsemppasi Harala.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla