Silmiemme kantamattomissa muhii – tässäkö hiihdon tuleva supertähti?

Hiihdon tulevat tähdet kiinnostavat paljon. Suomessa on ylistetty nuorten MM-kisoissa loistaneen Niko Anttolan mahdollisuuksia nousta lajin huipulle.
Anttola otti tänä vuonna MM-kultaa (U20 10 km vapaa) ja MM-hopeaa (U20 20 km perinteinen) Kanadassa järjestetyissä nuorten kisoissa.
Viime vuonna Anttola taipui hopealle 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan nuorten MM-matkalla. Venäläinen Saveli Korostelev peittosi tuolloin hänet yli 20 sekunnilla.
Venäläiset eivät ole nyt mukana kansainvälisissä kisoissa, joten Korostelev ei ole päässyt antamaan näyttöjä maailmalla. Hän on kuitenkin ollut kovassa tikissä kansallisissa kisoissa.
Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe on kertonut Championat-sivustolle pitävänsä nuorta miestä tulevan supertähtenä.
– Hän on todella lahjakas ja potentiaalinen. Tämän hetket tulokset kertovat vain vähän hänen mahdollisuuksistaan. Saveli syntyi hiihtämään. Hän on urheilullinen luonteeltaan ja kunnoltaan.
– Saveli Korostelev on mielestäni tulevaisuudessa maailman paras. Hän on yhtä monipuolinen kuin Aleksandr Bolshunov. Hän pystyy kilpailemaan huipulla sprintissä, distanssimatkoilla, perinteisellä ja vapaalla, hehkutti Välbe.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Jari Isometsä vaihtoi lajia – heti EM-kisojen yhdeksäs
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen