Kerttu Niskanen taisteli lopulta kahdeksantena maaliin Holmenkollenin 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Nainen paljasti kisan jälkeen oksentaneensa matkan aikana.

– Kova oli kisa, mutta hieno sellainen. Väsymystä vastaan taisteltiin lopuksi ja kaikkeni annoin ladulle. Pieniä haasteitakin sattui matkan varrelle ja jouduin oksentamaan siinä ennen toiseksi viimeistä kierrosta ja viides kierros oli itselle tosi vaikea. Ajattelin jo siinä, että miten tässä käy. Viimeinen kierros tuli kuitenkin ihan hyvin, avasi Niskanen Hiihtoliiton tiedotteella.

Pitkän linjan hiihtovalmentaja Reijo Jylhä puhui Iltalehdelle Niskasen tapauksesta. Hän esitti oman teoriansa tapahtuneesta.

– Oksentaminen tulee siitä, että on nauttinut nestettä paljon, mutta neste ei ole enää imeytynyt. Vähän näyttikin siltä, että Kertulta loppui tankista energia, avasi Jylhä IL:lle.

Nesteen imeytymiseen liittyvät ongelmat ovat tuttuja rankoista lajeista. Jylhä muistutti, että kyse on osittain arpapelistä.

– Elimistön tilaa ei pysty aina etukäteen tietämään, miten se minäkin päivänä toimii. Vaikka kuinka ollaan totuteltu tai harjoiteltu, silti se ei aina toimi samalla tavalla. On tehty sen osaamisen ja tiedon perusteella, mikä on ollut juomisen ja juomien suhteen, mutta on aina vähän arvaamatonta, miten elimistö toimii.

Maailmancup jatkuu tiistaina Drammenin sprinttikisoissa.

Tästä Iltalehden juttu.