No huh – valmentajalta jäätävä paljastus Reetta Hurskeesta
Reetta Hurske nappasi sunnuntaina EM-hallikultaa 60 metrin aidoissa sivuamalla SE-aikaa 7,79. Hän sai mitalinsa illalla järjestetyssä seremoniassa.
Hurske antoi palkintojenjaon jälkeen kiitosta pitkäaikaiselle valmentajalleen Marjukka Suihkolle.
– Tätä yhteistyötä on tehty niin pitkään. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, että hän on viitsinyt käyttänyt omaa vapaa-aikaansa minun urheilu-uraani, Hurske sanoi SUL:n tiedotteen mukaan liikuttuneena.
– Onneksi olen löytänyt tuollaisen valmentajan.
Suihko oli myös liikuttunut. Hän kertoi luottaneensa urheilijaan täydellisesti.
– Tuo juoksu oli täydellinen tähän saumaan, Suihko sanoi SUL:n tiedotteella.
Hurske uhkui myös itseluottamusta. Suihko paljasti, että SE-nainen ilmaisi sen myös hänelle.
– Reetta sanoi minulle aamulla, että hän voittaa tänään ja minä uskoin siihen. Lauantaina oli ehkä se vaikein päivä, vaikka sekin meni hyvin. Alkueristä piti vaan mennä jatkoon ja tehdä puhdas suoritus.
Suihkon mukaan Hurske on kasvanut henkisesti vahvaksi urheilijaksi.
– Reetta on kasvanut huippu-urheilijaksi. Hän tehnyt hyviä suorituksia ja se on tuonut itseluottamusta niin, että Reetta pystyy keskittymään omaan suoritukseen, Suihko sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Tämä näky oli liikaa: Ruotsin hiihtotähti murtui kyyneliin
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti
- Lisätietoa Sivert Guttorm Bakkenin kuolemaan liittyen – lakimiehet on nyt palkattu
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Hiihtonainen koki hirvittävän kohtalon – tämä on tilanne nyt
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen