Nyt ei säästelty ketään – Janne Ahoselta raju purkaus Ylellä
Planican MM-kisat eivät ole tuoneet suuria suomalaisia urotekoja myöskään mäkihypyn puolella. Kaiken nähnyt mäkilegenda Janne Ahonen on nyt puhunut Ylelle avoimesti Suomen mäkihypyn ongelmista.
Odotukset ovat jälleen nousseet Suomessa, kun valmentajalegenda Mika Kojonkoski palkattiin viime vuonna mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajaksi.
Ahonen teki selväksi, että pelkkä Kojonkoski ei tarkoita yhtään mitään.
– Suomalaisessa mäkihypyssä odotetaan muutoksia kokonaisuudessaan. Ei tarvitse olla asiantuntija sanoakseen, että yksi Mika Kojonkoski ei kesää tee. Suomalaisessa mäkihypyssä on perustavanlaatuisia ongelmia. Ne vaikeudet juontavat kaukaa, täräytti Ahonen Ylelle.
– Voiko sanoa, että (Kojonkoski) on hirveästi saanut aikaan? Työnteon kulttuuria pitäisi edelleen toitottaa. Perustukset pitäisi saada kuntoon. Ehkä keskitytään liikaa viimeistelemään. Peruskivi on keskeneräinen, avasi Ahonen enemmän.
Ahonen nosti Ylen haastattelussa esiin, että Suomen mäkihypyssä saatetaan tehdä vääriä valintoja. Taitoharjoituksia on mahdollisesti aloitettu painottaa liikaa fyysisen puolen kustannuksella.
Ahonen ei tosin anna puhtaita papereita myöskään urheilijoille. Hänen mielestään myös heidän on syytä katsoa peiliin.
– Urheilijoilla on varaa kehittyä, keskittyä ja miettiä, mihin on valmis. Riittääkö, että saa MM-kisajoukkueen pipon ja pääsee joukkueeseen vai onko valmis ottamaan seuraavan askeleen tavoittelemaan menestystä? paalutti Ahonen Ylelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsin hiihtomaajoukkue päätyi radikaaliin ratkaisuun Milanossa!
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos hylättiin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti – jo neljä sairastunut!
- Olympiapomo kohautti Venäjä-lausunnollaan
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”