Suomalaisheittäjä täräytti hirmukaaren – sitten koko totuus selvisi

Moukarinheittäjä Suvi Koskinen on kilpaillut tällä kaudella jo kerran. Tuloksena oli heti uusi ennätys eli 70,41 metriä kantanut kaari.
Hiljattain 26 vuotta täyttänyt Koskinen päätti myös yllättää faninsa julkaisemalla Instagramissa videon toisesta ennätysheitostaan. Tällä kertaa leka lensi harjoituksissa peräti 78,85 metriä.
Videon kuvatekstin lukemalla selviää kuitenkin, että mukana oli hieman värikynää.
– Uus enkka kolmosen moukarilla. Eli oon noin kilon verran jäljessä maailman kärkeä, hauskuutti Eugenen MM-kisoissa Suomea edustanut Koskinen.
Käsistä lähti siis kolmen kilon moukari. Naiset kilpailevat normaalisti neljän kilon moukareilla.
Moukarinheiton taso on ollut huima jo huhtikuussa. USA:n Brooke Andersen on heittänyt 79,80 metriä kantaneen kaaren ja Kanadan Camryn Rogers 77,84 metriä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elina Lampelan treenivideo kääntää katseita – seivästähden fanit ällistelivät
- Kyllä nyt kelpaa – Kerttu Niskanen sai käsiinsä melkoisen menopelin
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen