Kerttu Niskanen päätti hienon hiihtokautensa sunnuntaina voittamalla naisten 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan Suomen Cupin kisan Rovaniemellä.

Niskanen ei juhlinut Planican MM-kisoissa mitaleilla. Hän oli kuitenkin kauden suuri suomalaisonnistuja. Niskanen vei esimerkiksi maailmancupin distanssicupin kokonaiskisan.

Suomalaistähti urakoi valtavasti koko kauden. Viimeisellä viikolla Niskanen veti Suomen Cupin kisan lisäksi myös koko 190 kilometrin Lapponia-hiihdon.

– Mukava päätös hyvälle kaudelle. Jalat oli väsyneet, mutta halusin tarjoilla katsojille ja kannustajille vielä kovan kisan. Kiitos kaikille ladun varressa oleville ja telkkarin välityksellä myötäeläneille, kirjoitti fanien suursuosikki Instagramissa.

Niskanen aikoo nyt ottaa ansaitun pienen tauon suksihommista. Hän paljasti sunnuntaina Ylelle, että valmentajamies Juho Mikkonen oli jo katseensa kesätreeneihin kääntänyt. Nainen myönsi itse, että nyt ei ole vielä oikea hetki puhua aiheesta.

– Eilen Oloksella kävelylenkillä Juho rupesi jo puhumaan tulevista kesäreeneistä. Totesin, että ole hiljaa, puhutaan niistä myöhemmin. Valmentaja on jo suunnitelmia tehnyt, mutta en oikein halua vielä edes kuulla niitä. Otetaan pikku breikki ja katsotaan sitten tarkemmin, Niskanen kertoi Ylelle.

Tästä Ylen juttu.