Yllätyskäänne: Hiihtolegenda jättää Viaplayn tiimin

Hiihtolegenda Martin Johnsrud Sundby on tehnyt yllättävän ratkaisun.
Vuosi sitten Viaplayn hiihtoasiantuntijaksi siirtynyt Sundby on päättänyt jättää pestinsä yhden kauden jälkeen. Viaplay Groupin Norjan puolen urheilupomo Kristian Oma vahvisti asian VG:lle.
– Voimme kertoa, että sopimus on päättynyt. Martin on kertonut meille, ettei ole tekemässä jatkoa. Meidän on kunnioitettava sitä. Totta kai se on sääli. Hän rikastuttanut valtavasti lähetyksiämme ja on mahtava kaveri, josta pidämme paljon, kommentoi Oma.
Oma myönsi, että Viaplaylla jäädään kaipaamaan Sundbytä. Hän muistutti kuitenkin, että tv-alalla tapahtuu paljon muutoksia.
Sundby itse kommentoi ratkaisuaan VG:lle. Siihen ei hänen mukaansa liittynyt mitään erityistä dramatiikkaa. Aika ei vain riitä muiden projektien kanssa.
– Minulla on myös pojat, jotka ovat kiinnostuneet enemmän maastohiihdosta. Talvella minun pitää olla viikonloppuisin mukana auttamassa isänä, aivan kuten minulle tehtiin lapsena, selvitti Sundby.
Sundby on tullut hiihtoasiantuntijana tunnetuksi varsin suorapuheisena miehenä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaiselta keihästähdeltä älytön ennätysparannus – kultaa tuli ylivoimaisesti
- Lapsi: Suomalaisen ampumahiihtoässän suunnitelmat menivät uusiksi
- Krista Tervo romahti – pian saatiinkin ikävä paljastus
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Suomalaisjuoksija romahti mystisesti – ”Tuli järkytyksenä”
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Totuuden hetki: Päättyykö Suomen keihästähden ura kyyneliin?
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Ampumahiihtäjä Sonja Leinamon kesäkuvat saivat fanit haukkomaan henkeään – ”Vau”
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen