Mikä pari: Senni Salminen esitteli uuden rakkaansa – esitti yhden pyynnön
Kolmiloikkaaja Senni Salminen on esittänyt faneille pyynnön sosiaalisessa mediassa. Hän pyysi heitä kuuntelemaan rakkaansa uuden levytyksen.
– Kaikki heti kuuntelemaan mun tyttöystävän uus biisi, kirjoitti Salminen.
Tuoretta kappaletta pääsee kuuntelemaan täältä. Salmisen kulta käyttää artistinimeä Far from Stell.
– Uusi biisi spotifyssa, linkki biossa. On tanssittava ja kesäinen, lupaan! Tulen olemaan onnellinen jos kuuntelette, kirjoitti artisti itse ja kiitteli Salmista julkaisun visuaalisesta ilmeestä.
Salminen on itse valmistautunut ahkerasti kesäkauteen. Hän paljasti hiljattain SUL:n tiedotteella, että äkillinen nousu lajin kansalliselle huipulle vuonna 2021 vaikutti häneen merkittävästi.
– Se oli hirveää ryöpytystä, mutta en silloin käsitellyt mitään niistä asioista ja olin hirvittävän ankara itselleni. En antanut itselleni lupaa epäonnistua, ja kun sitä lupaa ei anna, epäonnistumisia tulee satavarmasti.
Salminen tähtää tämän kauden osalta Budapestin MM-kisoihin.
– Olen nyt hyvässä vaiheessa. Kaikki ominaisuudet olen saanut nostettua aika lailla sinne missä ne olivat ja osin paremmiksikin, Salminen sanoi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”