Kohta räjähtää? – Tero Pitkämäeltä kovaa tekstiä Ylelle

Oliver Helander onnistui jälleen Turun Paavo Nurmi Gamesissa. Keppi lensi tällä kertaa parhaalla heitolla peräti 87,32 metriä. Myös valmentaja Tero Pitkämäki oli vaikuttunut.
Sarja oli muutenkin varsin vakuuttava: 82,99, 82,43, x, 85,53, 87,32 ja 86,47.
– Aiemmissa kisoissa keihäät ovat lähtenee vähän poikittain vasemmalle. Siihen tuli nyt iso parannus. Ne lähtivät eteenpäin, Helander sanoi SUL:n tiedotteella.
– Se tuntuu hyvältä, yleensä kun olen heittänyt pitkälle, se on aina ollut se yksi heitto. Tänään kaikki olivat onnistuneita, Helander sanoi.
– Vähän ehkä kolmessa viimeisessä heitossa potkut loppui. Niissä ei ollut niin paljon tehoja jäljellä, myönsi keihässankari.
Pitkämäki ylisti myös suojattiaan. Etenkin tasaisuus ilahdutti luotsia.
– Hyvä kisa oli tänään. Etenkin se lämmittää, että kolme heittoa oli yli 85 metrin. Kisa oli nousujohteinen, Pitkämäki kehui Ylelle.
Pitkämäki teki selväksi, että tässä ei todellakaan ollut vielä kaikki. Parempaakin voidaan nähdä.
– Onhan tuossa potentiaalia vielä kovemmillekin metrilukemille. Tasaisuus osoittaa sen. Mies on nyt vaihteeksi terve ja kykenee heittämään kuusi kisaheittoa. Se on varsin hyvä tilanne.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen