Mitä Reetta Hurskeelle tapahtui? – IS:ssä synkkä puheenvuoro

Reetta Hurskeen tuloksissa on näkynyt viime aikoina laskeva trendi. Pohjakosketus saatiin tärkeässä paikassa, sillä nainen jäi 100 metrin aitakisan neljänneksi Puolan EM-joukkuekilpailuissa. Aika oli vaatimaton 13,09.
Hurske nostatti suuria odotuksia kauden suhteen kesäkuun alussa, kun hän tykitti uuden SE-tuloksen 12,70.
Ensimmäiset huolestuttavat merkit saatiin Paavo Nurmi Gamesissa, jossa Hurskeen paras aika oli 12,92. Ilta-Sanomat muistuttaa naisen valitelleen kisan jälkeen väsymystä.
IS:n yleisurheiluasiantuntija Lauri Hollo on kommentoinut naisen tilannetta.
– Ymmärrän, että kisoihin mennään, kun on luvattu ja starttiraha tulossa, mutta onko ajateltu kokonaisuutta loppuun asti, pohti Hollo Ilta-Sanomille.
Hollo muistutti analyysissään, että kyseessä on varsin herkkä laji. Odotukset ovat korkealla, mutta joskus pitää tehdä kovia ratkaisuja, jos kroppa ei anna oikeita tuntemuksia.
– Silloin olisi syytä tehdä johtopäätös, että on syytä pitää breikkiä ja huilata, Hollo avasi Ilta-Sanomille.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta