Juho Alasaari otti huikean EM-kullan – valmentaja latasi kovaa tekstiä Ylelle
Suomelle tuli kaksi mitalia yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisojen päätöspäivänä. Juho Alasaari otti seiväshypyn EM-kultaa ja Anni-Linnea Alanen taisteli keihäänheiton pronssille.
Alasaari paransi ennätystään kaksi kertaa. Aiempi ennätys (560) meni rikki lopulta 11 sentillä, sillä mies otti kultaa tuloksella 571.
– Hyvä fiilis, ei voisi paremmin päivä sujua. Meni suunnitelman mukaan, kommentoi Alasaari SUL:n tiedotteella.
– 571 oli hyvä hyppy, meni korkealta yli. Vauhti oli hyvä, ja ponnistukseen jäi tilaa. Askelmerkkien kanssa ei ollut sekoilua. Seipään vaihtojen kanssa en pelannut, vaan menin tekniikka edellä. Ei tämä niin vakaa hommaa ole, veisteli Alasaari.
Alasaaren tulos sivuaa myös alle 23-vuotiaiden SE-tulosta. Hän on napannut aiemmin kahdesti alle 19-vuotiaiden MM-hopeaa.
Alasaaren valmentaja Mikko Latvala kommentoi suojattiaan Ylelle. Hän arvioi, että Alasaari voi parantaa vielä tänä kesänä ennätystään.
– Nykyisillä juoksu- ja kuopantulonopeuksilla sekä näillä seipään jäykkyyksillä hän pystyy hyppäämään 5-10 senttiä korkeammalle. Se on mahdollista, mutta se vaatii, että kaikki asiat osuvat kohdilleen. Toista kertaa odotellessa, sanoi mies Ylelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kohuvalmentaja odottaa ratkaisua – Hiihtoliitto jarruttaa
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- Olympiamitalisti naljaili kaverilleen – kommenttikenttä repesi
- Suomi isolla joukkueella Falunin maailmancupiin – kaksi kovaa nimeä sivussa
- Jade Nyström palasi kisakentille – teki seuraajilleen yhden asian harvinaisen selväksi
- Hurjat luvut julki – nämä lajit kiinnostivat eniten suomalaisia
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Raju ruokamyrkytys – Armand Duplantis teki silti kovaa jälkeä
- Falunin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- “Homma lähti räpylästä” – Ylen asiantuntija latasi suoraan hiihtomaajoukkueen johdosta Vuorovedossa
- Mitä suomalaishiihtäjä oikein teki? Selostaja hämmästyi suorassa lähetyksessä
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Olympiamitalisti villiintyi – 50 000 tykkäystä hetkessä
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Olympiakohun jälkipyykki jatkuu – Suomi haastaa FIS:n
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Olympiasankari Suvi Minkkinen palasi kotiin – yksi asia nousi ylitse muiden
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Johannes Kläbon nimi vedettiin politiikkaan – liitto puuttui peliin