Mistä tämä tuli? Yle: Suomalaisen yleisurheilutähden ennätysparannus ällistyttää

Suomalaisen yleisurheilun aivan kirkkaimpaan kärkeen ei ole noussut tänä vuonna uusia nimiä. Merkittäviä kehitysloikkia on toki tehty.
Yhden niistä on tarjonnut 23-vuotias Aaro Davidila. Nuori mies ällistytti Lappeenrannan Motonet GP:ssä, kun hän loikki tuloksen 16,83.
Davidila paransi ennätystään peräti 42 senttiä. Hän pamahti samalla Euroopan tämän vuoden tilaston kuudenneksi.
– Kyllähän tuo eilinen tulosparannus oli ehdottomasti askel oikeaan suuntaan ja sitä on aika paljon odoteltu tässä vaikeiden kausien jälkeen, Davidila kertoi itse Ylelle.
Davidilan huima meno on ällistyttänyt yleisurheilupiireissä. Suomen urheiluliiton kolmiloikan lajivastaava Tuomas Sallinen ihasteli Ylelle Davidilan kykyä repiä itsestään kaiken irti viimeisissä hypyissä. Sallisen mukaan jo viime vuonna olisi voitu nähdä kovaa jälkeä.
– Vuosi sitten toukokuussa näytti tosi hyvältä ja hän loikkasi edellisellä hallikaudella 16 metriä. Sinänsä reilu parannus olisi voinut tulla jo vuosi sitten, mutta se vain heitti yhdellä vuodella eteenpäin, pitkään Davidilan kehitystä seurannut Sallinen kertoi Ylelle.
Davidilan ulkoratojen ennätys oli ennen tätä vuotta 15,81.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yle: Suomalainen aituritähti koki suuren surun – ”Kova paikka”
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Kunnon kaari – Suomen keihäsässä voitti kaikki maailmalla
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Huomasitko? Ella Junnilalta shokkipaljastus Ylen suorassa lähetyksessä