Muodonmuutos huolestuttaa – raskaansarjan jätti suorastaan kuihtui silmissä: ”Voi ei, onko hänellä kaikki kunnossa?”
Pitkän uran vapaaotteluorganisaatio UFC:ssä tehnyt Alistair Overeem oli uransa huipulla melkoinen lihaskimppu.
Hollantilaisen tarunhohtoiset muskelit hämmensivät faneja ympäri maailmaa. Overeem itse hauskuutti saavuttaneensa hurjan kuntonsa syömällä hevosenlihaa.
Totuus oli luultavasti jotain aivan muuta. Yhdysvaltojen antidopingjärjestö Usada aloitti vasta vuonna 2015 UFC:n yhteistyökumppanina. Virallista totuutta asiasta ei ole koskaan kerrottu, mutta kaikki olettavat, että UFC:ssä käytettiin ennen tuota kiellettyjä aineita oikein kunnolla.
Raskaansarjan mestaruudesta ottelemaan päässyt Overeem jätti UFC:n vuonna 2021. Viime vuonna mies palasi potkunyrkkeilyn pariin ja Glory-organisaatioon. Hän voitti Badr Harin kaikin tuomariäänin lokakuussa 2022. Tuo voitto vietiin lopulta, kun Overeem kärähti kielletyistä aineista.
Overeem ei ole ilmoittanut uransa loppumisesta. Miehestä alkoi hiljattain kuitenkin levitä kuvan, joka on puhuttanut paljon fanien keskuudessa.
Entinen UFC-tähti poseerasi kuin uutena miehenä. 43-vuotias voimanpesä näytti suorastaan kuihtuneen alle vuodessa.
– Voi ei, onko hänellä kaikki kunnossa? tiedusteli eräs fani.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkiuutinen: Suomi ulos jääkiekon World Cupista? Tämä asia ratkaisee
- Vilma Nissinen pysähtyi arvioimaan kauttaan uudesta näkökulmasta – avoin somepäivitys
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Käsittämätön tapaus – lehmän potkaisu keskeytti alppihiihtäjän kauden
- Sikaria, aurinkolasit ja olut – suomalaistähti ihastutti maailmalla
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun