Reetta Hurskeelle ja kumppaneille shokkihoitoa – Annimari Kortteen reaktio kertoo kaiken
Espoossa järjestettävien yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisojen lauantain nimi oli Sveitsin Ditaji Kambundji.
Hän vei naisten 100 metrin aitojen EM-kultaa upealla ajalla 12,68. Kyseessä on kisaennätys ja aikuisten Euroopan tilaston kakkosaika.
21-vuotias huippulupaus jätti tilastossa taakseen Reetta Hurskeen. Suomalaistähden tällä kaudella tekemä Suomen ennätys on 12,70.
– Olin juossut useita kertoja samoille paikkeille. Olen tyytyväinen siihen, että pystyin murtamaan rajan tämän kauden aikana, kommentoi sveitsiläinen Ylelle.
Kisaa oli seuraamassa myös Suomen aitureiden aateliin kuuluva Annimari Korte. Hän oli Instagramin perusteella vaikuttunut.
– Rakastan aitakisoja. Ditaji Kambundjilta vaikuttava voitto ja kisaennätys, hehkutti Korte.
Topias Laine toi lauantaina Suomelle keihään EM-hopeaa. Myös muuta menestystä tuli. Arttu Mattila oli korkeushypyssä neljäs, Silja Andersson naisten seiväshypyssä jaetulla kuudennella sijalla ja Santtu Heikkinen yhdeksäs 1 500 metrillä.
Mattila hyppäsi kauden parhaansa 219. Euroopan mestariksi hyppäsi Turkin Ali Eren Ünlü tuloksella 222.
– Odotin parempaa tulosta, ja mitali oli tavoitteena. Sitten jäin mitalien ulkopuolelle, myönsi Mattila SUL:n tiedotteella.
Silja Andersson teki hyvän kilpailun naisten seiväshypyn finaalissa, jaettu kuudes sija omaa ennätystä sivuavalla tuloksella 430.
– Ristiriitaiset tunnelmat ovat. Olin tilastoissa kuudes, kuten kisassakin, ja sivusin ennätystäni, mutta tiedän minulla olevan vara parempaankin. 440 olisi voinut nytkin mennä, jos olisin onnistunut teknisesti paremmin. Vielä se tänä kesänä menee, Andersson kertoi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Minionit olivat liikaa – olympialaisissa erikoinen kohu
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- ”Oli kovat odotukset” – Suomen mitalitoivo floppasi
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset