Se oli siinä – SE-mies teki Ylelle ikävän paljastuksen

Suomalaisen kolmiloikan suuri nimi Simo Lipsanen on kärsinyt viime vuosina valtavasti erilaisista vammoista. Tilanne ei näytä helpottavan.
Lipsasen viime kausi meni suurelta osin piloille nilkkavamman vuoksi. Tämän vuoden huhtikuussa Lipsanen loukkasi toisen nilkkansa.
– Lajiharjoituksessa tuli sellaisia tuntemuksia, ettei kaikki ole kunnossa, paljasti nyt Ylelle.
Lipsanen taustajoukkoineen päätti lopulta pitää pienen hengähdystauon. Hän myönsi Ylelle, että kuntoutus kesti yllättävän kauan.
– Kesti yllättävän pitkään, että sain kuntoutettua jalan oireettomaksi. Pääsin palaamaan lajiharjoitteluun vasta kesäkuun puolella. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin ihan hyvä.
SE-mies (17,14) teki Ylelle selväksi, että hän ei tavoittele tältä kaudelta huipputuloksia. Katse on käännetty ensi vuoteen. Hän aikoo kuitenkin kilpailla vielä tänä kesänä.
– Näistä kisoista olisi mahdollisuus saada hyviä pisteitä ensi vuoden olympiarankingiin. Siinä mielessä täksi kaudeksi riittää vielä tavoitteita, Lipsanen selvitti Ylelle.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Ei sille mitään voi: Nooralotta Neziri joutui nyt hyväksymään brutaalin totuuden
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa