Venäläiseltä olympiavoittajalta rajua tekstiä – brutaali kommentti Suomesta

Venäjän hiihdon ykköstähtiin kuuluva Veronika Stepanova on avannut jälleen sanaisen arkkunsa. Nainen puhui tällä kertaa hiihdon tulevaisuudesta.
Yksityistallit ovat nostaneet profiiliaan viime vuosina. Norjassa on visioitu, että ne voisivat osittain jopa korvata maajoukkueet.
Stepanova on paljon samoilla linjoilla. Hän avautui aiheesta Match TV:lle. Esimerkki löytyi rajan takaa Suomesta.
– Nykyinen järjestelmä ei toimi. Useimmille maajoukkueille on vähemmän ja vähemmän rahaa joka vuosi. Katsokaa vaikkapa Suomea, joka on joutunut vähentämään maajoukkueleirejään tänä vuonna, avautui olympiavoittaja.
Myös Norjan maajoukkue on tehnyt leikkauksia tänä vuonna. Stepanova teki lisäksi selväksi, että hän haluaisi nähdä maajoukkueet jatkossakin arvokisoissa.
– Maailmancupissa pitäisi tulla muutos. Ennustan, että näemme Team Aker Dæhlien (norjalainen tiimi) taistelevan ULK:ta (venäläinen yritys) vastaan maailmancupissa 5–7 vuodessa.
– Olemme nähneet, kun miljonäärit, sheikit ja muut juhlivat energisesti, kun heidän omistamansa jalkapallo- tai jääkiekkoseura voittaa. Sama tulee myös maastohiihtoon, ja se saa minut iloiseksi. Tuntuu, että joukkueen omistaminen on nyt arvostetumpaa kuin oman lentokoneen omistaminen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus

- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi