Ei asiaa MM-kisoihin – Sara Lappalainen murskasi nyt ennätyksensä
Sara Lappalaisen (entinen Kuivisto) ikävät vammat ja terveysmurheet pilasivat naisen mahdollisuuden taistella paikasta Budapestin MM-kisoissa.
Lappalainen on kuitenkin päässyt onneksi viime aikoina jälleen kilpailemaan aktiivisesti. Hän urakoi myös torstaina HKV:n kansallisissa kilpailuissa Eläintarhan urheilukentällä.
Suomalaisurheilijat antoivat näyttöjä yleisurheilun Ruotsi-otteluun, joka järjestetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Maajoukkue valitaan tiistaina 22. elokuuta.
Asseri Välimäki voitti miesten 400 metrin upealla ajalla 46,48. Välimäen aika on Suomen kaikkien aikojen tilaston yhdeksänneksi paras.
Naisten 400 metriä voitti 20-vuotias lahjakkuus Veera Mattila ennätyksellään 53,91. Mattila alitti ensi kerran urallaan 54 sekunnin rajan.
Milja Thureson oli toinen ajalla 54,14. Kolmanneksi ylsi 800 ja 1500 metrin Suomen ennätysnainen Sara Lappalainen omalla ennätyksellään 54,79. Ratakierros ei ole erityisen tuttu naiselle. Hänen aiempi ennätyksensä 55,26 oli vuodelta 2017.
– Tänään olisi vuorossa 400 metrin kisa. Että jos haluat iltaaan hupia, niin tuu tsekkaan Eltsuun meikäläisen telinelähtö. Viimeisin 400 metriä taitaa olla keväältä 2021, ennakoi Lappalainen somen puolella kisaansa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!