Suomalaiset pika-aiturit ovat tiistaina tulessa Budapestin MM-kisoissa. Reetta Hurske ja Lotta Harala urakoivat naisten 100 metrin aitojen alkuerissä.

Molemmat ovat olleet tällä kaudella mainiossa iskussa. Reetta Hurske on ottanut Suomen ennätyksen nimiinsä, ja Lotta Harala on alittanut ensimmäistä kertaa 13 sekuntia – ja tehnyt sen vielä useaan otteeseen.

Hurske nappasi EM-hallikisoista kultaa. Hän kertoi, että tuo ja muut kansainväliset kokemukset ovat auttaneet häntä.

– Kokemus arvokisoista ja kansainvälisistä kisoista on varmasti vaikuttanut minuun niin, ettei mikään enää yllätä. En ala panikoida asioista, joihin en voi vaikuttaa, Hurske sanoo SUL:n tiedotteella.

Välieriin pääsee 24 aituria. Taso maailmalla on järkyttävän kova.

– Välieräpaikka edellyttää alle 13 sekunnin aikaa. Uskon, ettei 13 sekuntia riitä, Hurske arvioi.

– Se, että alkuerä on iltapäivällä, vaikuttaa varmaan niin, että tulostaso nousee kovemmaksi. Pitää olla hereillä, kun pyssy pamahtaa. Siinä ei voi antaa sadasosia pois. Sitten vain jalkaa liikkeelle, Hurske sanoo.

Hurskeella on ollut myös pohjakosketuksia kesäkauden aikana. Kunto on kuitenkin ollut menossa parempaan suuntaan. Hän myönsi avoimesti, että välieräpaikka on minimitavoite.

–  Ei ole väärä tulkinta, että kunto olisi nousussa. Juoksu on kulkenut treeneissä hyvään malliin. Olen tosi pettynyt, jos ei tule kahta juoksua.

Haralakin lähtee varsin rauhallisissa tunnelmissa kohti MM-kisajuoksuja.

– Minulla on kokemusta kaikenlaisista muista tilanteista ja paineista. Ei ole sellainen olo, että olisin paniikin partaalla. On ihan rauhallinen fiilis, Harala sanoo SUL:n tiedotteella.

– Tavoitteena on onnistunut juoksu. Kaikki on mahdollista, sillä aitajuoksukilpailut voivat olla dramaattisia. Voi aueta paikka välieriin.

Naisten 100 metrin aitojen alkuerät alkavat tiistaina kello 19.40.