Ella Junnila sanoi sen ääneen – löi pöytään ison faktan MM-finaalin jälkeen

Ella Junnila ylsi hienosti korkeushypyn MM-finaaliin. Sieltä ei tullut jymyonnistumista tai kauden parasta.
Junnila oli 13:s tuloksella 190. Ukrainan Jaroslava Mahutshih voitti ylittämällä 201.
– Sellainen kädenlämpöinen olo nyt. Mulla oli tosi kivaa ja nautin päästä hyppäämään. Aivan tyytyväinen ei voi silti olla, Junnila sanoi SUL:n tiedotteella.
– Valmistautuminen oli hyvä, verkkahypyt menivät hienosti. Aloituskorkeus 185 lähti hyvin eikä 190:n kaksi pudotustakaan olleet huonoja hyppyjä. Mutta sitä samaa taas, tipun riman päälle, Junnila kertoi.
– Katsottava valmentajan kanssa videoita, miksi näin tapahtui. Askelmerkki viilattiin karsinnassa ja vauhtijuoksut olivat tasalaatuisia, pohti Junnila.
Junnila muistutti tehneensä isoja muutoksia vauhtijuoksuun. Siihen nähden tulos oli komea.
– Tämä oli vasta viides kilpailuni uudella vauhdilla. Toistoja on varmasti ollut liian vähän. Toinen ja erityisesti kolmas hyppy 194:stä nousivat hyvin, mutta tipuin päälle.
Junnila tilitti tuntojaan myös Instagramissa. Hän muistutti aluksi yhdestä isosta faktasta.
– Yks maailman parhaista. Silleen mä voin kuvailla itseeni nyt. Kausi jatkuu vielä kahden kisan verran. Keskiviikkona Tallinnassa ja sunnuntaina Tukholmassa. Otetaan silti jo pientä yhteenvetoa. Alkukausi ei mennyt ollenkaan niinkuin halusin. Tiesin, että kunto on hyvä, mutta tulokset ei näyttänyt sitä.
Junnilan tulokset alkukesän aikana herättivät huolta. SE-nainen pystyi kuitenkin koko ajan positiivisena.
– Heinäkuulla alkoi hyppy löytyä ja siitä eteenpäin on ollut paljon mukavampaa. Kisaamisesta oon nauttinut koko kesän läpi, myös niinä huonoina hetkinä. Silti kaikista eniten nautin siitä tänään. Nautin hyppäämisestä ja nautin kisaamisesta. Sehän myös näkyy.
– Kiitos MM-kisoissa mukana olleelle ydin tuki tiimille, valmentaja Tuomas Sallinen ja fyssari Petteri Kukkamäki. Petteri huolsi niin, että kroppa oli parhaassa mahdollisessa lyönnissä ja Tuomas valmensi upeasti. Yhteistyö oli saumatonta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa