Nyt tuli suoraan: Wilma Murrolta uhmakasta tekstiä MM-kisapaikalla

Wilma Murto, Elina Lampela ja Saga Andersson osallistuvat Budapestin MM-kisojen seiväshypyn karsintaan maanantaina. Viivi Lehikoinen taas aloittaa MM-kisojen 400 metrin aitojen alkuerissä. Kaikki maanantain kisat käydään illalla.
Murto nappasi viime vuonna EM-kultaa ulkoradoilla. Mestaruus tuli myös talvella EM-halleissa.
Murto sanoi kisan alla suoraan itseluottamusta uhkuen oman tilanteensa muutoksen.
– Uusi tilanne. Huomaan selkeästi eron siinä, valmistautuuko MM-kisoihin niin, että pääsiskö ehkä finaaliin tai pääsiskö palkintopallille, Murto sanoi SUL:n tiedotteella.
– Olen silti pystynyt ottamaan viime viikot maltillisesti. Isoin tehtävä on ollut, että olisin fyysisesti ja psyykkisesti mahdollisimman latautunut sekä palautunut ja valmis.
Vielä muutama vuosi sitten Murto jäi ajoittain ilman tulosta, kun hän epäonnistui avauskorkeuksissa. Nyt nainen on löytänyt kovan perustason. Kesän paras noteeraus 480 tuli Lontoon Timanttiliigassa. Myös viimeinen harjoitus kotimaassa oli nappionnistuminen.
– Hypyt olivat samanlaisia ja rima oli korkealla. Se on hyvä merkki, Murto sanoo.
Murto ja hänen valmentajansa Jarno Koivunen arvioivat, että 460 riittää varmistamaan paikan finaalissa.
– Aloituskorkeus taas katsotaan verryttelyn perusteella. Riippuu fiiliksestä, 435 tai 450, Murto sanoo.
– Tulossa on tosi tasainen kisa. Samoissa korkeuksissa on paljon mitaleista hyppääviä urheilijoita ja iso pooli hyppääjiä tavoittelemassa paikkaa finaaliin, Murron valmentaja Koivunen arvioi SUL:n tiedotteella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus

- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi