Sonja, 31, istui parkissa autossaan – sitten tapahtui jotain hirvittävää: ”Olen onnellinen, että olen elossa”
Laukkaratsastaja Sonja Wiseman on kokenut kovia. 31-vuotias huippu-urheilija joutui järkyttävään tilanteeseen, kun hän oli autossaan kotinurkillaan.
Wiseman yllättyi täysin, kun tuulilasin läpi tuli valtava kivi.
– Katsoin sitten ylös ja näin 10–15 miestä. En tiedä, tiesivätkö he minun olevan autossa, mutta he nauroivat nähtyään minut, kertoi yli kuusi miljoonaa dollaria urallaan tienannut Wiseman Punters-sivustolle.
Wiseman yritti käynnistää auton ja lähteä pois, mutta hän ei pystynyt siihen tilassaan.
– Kasvoihini lyötiin kivellä. Nenäni murtui kolmesta kohtaa. Huuli halkesi myös ja menetin useita hampaita.
Wiseman painoi tööttiä. Lähellä olleet vartijat kuulivat äänen ja tulivat paikalle rauhoittamaan tilanteen.
Australian Darwinissa asustava Wiseman jakoi sosiaalisessa mediassa kuvia tapahtuneesta.
– Olen kaiken lisäksi menossa naimisiin kolmen viikon päästä, joten siinä on yksi lisäsyy olla vihainen siitä, mitä kasvoilleni tapahtui. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että olen elossa. Pelkäsin pahinta autossa ollessani.
Kuvat: Sonja Wisemanin Instagram
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta

