Suomalaisheittäjä jysäytti järjettömän kaaren – maailmantilaston kärkeen
Suomalainen moukarinheitto on odottanut jo jonkin aikaa seuraavaa maailmanluokan nimeä myös miesten puolella. Sellainen on vähitellen ilmestymässä.
Max Lampinen voitti nimittäin alle 20-vuotiaiden EM-kultaa huikealla tuloksella 79,72. Ennätys parani mielettömät 2,78 metriä. Kyseessä on myös alle 20-vuotiaiden maailmantilaston kärkitulos.
Alle 20-vuotiaiden sarjassa heitetään kuuden kilon moukaria. Miesten kisojen moukari painaa 7,26 kiloa.
Lampinen oli kisaa ennen varsin luottavainen. Hän arveli olevansa ennätyskunnossa.
– Finaaliin mennessä oli hyvä olo. Tiesin, että pystyn heittämään oman ennätyksen, mutta en tiennyt, riittääkö se mitaleille. Sanoin ennen finaalia, että mitali on tavoite, Lampinen kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Nyt olen tietysti tosi iloinen. Tuo mestaruus merkitsee minulle paljon.
Lampisen sarja oli muutenkin todella kova. (75,22, 76,27, 76,94, 79,72, 72,21, 78,10).
– Sain siinä heti alkuun tuloksen ja läksin sitä pikku hiljaa parantamaan. Neljännellä sain sen piikkiheiton, eli kaikki meni suunnitelmien mukaan, Lampinen kertaili.
Lampinen tarjosi myös varsin herkullisen arvion omista vahvuuksistaan.
– Minulla on aika kova pää. Mitä isompi kilpailu ja kovempi kannustus, sitä paremmin minulla menee. Sytyn isoissa kisoissa, Lampinen sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti