Tätä ei moni uskaltaisi sanoa – Wilma Murto latasi sen suoraan Ylelle

Seiväshyppääjä Wilma Murto lähtee tavoittelemaan uransa ensimmäistä aikuisten MM-mitalia Budapestin kisoista.
Edessä on toki vielä suurempi vuosi. Ensi vuonna järjestetään EM-kisojen lisäksi myös olympialaiset.
Murto on yksi Suomen harvoista mitalitoivoista kesäolympialaisissa. Ennätyksekseen 485 hypänneellä Murrolla on myös toinen kova tavoite, jonka suhteen kello tikittää.
– Olen sanonut, että tavoite on hypätä viisi metriä 26-vuotiaana, paljasti Murto Ylelle.
26 vuotta tulee täyteen Pariisin ensi vuoden olympialaisten alla. Viiden metrin rajan on ylittänyt tähän mennessä vain neljä naista. He ovat ME-nainen Jelena Isinbajeva, Anzhelika Sidorova, Sandi Morris sekä hallissa tempussa onnistunut Jennifer Suhr.
Murto puhui Ylelle myös julkisuudesta, ja omista reaktioistaan uuteen huomioon.
– En katso, että se on muuttanut minua. Elämääni se on muuttanut. Minusta tuli Suomessa hyvin kuuluisa. Oman tilan suojaamiseksi täytyy pystyä sanomaan aika usein ”ei”, myönsi nainen Ylelle.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta