Yle nukkui ohi suomalaisen MM-tähden mahtivedon – raivo repesi: ”Yle, pikkasen valoja tauluun!”
Yleisurheilun MM-kisat alkoivat suomalaisittain upeasti, kun Veli-Matti ”Aku” Partanen oli upeasti kuudes miesten 20 kilometrin kävelyssä.
Hän paransi omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä yli minuutilla. Uusi ennätys kirjataan nyt 1.18.22.
– Treenit ovat osoittaneet, että tällainen tulos on mahdollinen. Ja kun olin levännyt hyvin ja herkistellyt tähän kisaan, tuli minuutti lisää hyvää Kalevan kisoihin verrattuna.
Partanen heräsi kisa-aamuna kuudelta. Kisalähtö oli vasta kello 10.50, kun alkuperäinen aikataulu oli 8.50.
– Tänään on vähän psyykettä koeteltu. Kyyti, millä me tulimme kisapaikalle, kierteli vaikka kuinka paljon, kun kuski ei tiennyt, mihin sen pitäisi tulla. Lopulta sanottiin kuskille, että stoppi tähän ja käveltiin loppumatka, Partanen kertaili SUL:n tiedotteella.
– Viivästys oli uusi tilanne. Olimme jo lähtötäpinöissä Calling Roomissa ja kaikki valmiina psyykattuna, että kohta mennään, ja sitten tuli parin tunnin viivästys. Se toi aika syviä huokauksia ja epäuskoisia ilmeitä.
– Yllätyin, että alussa mentiin niin kovaa. Se eka kymppi oli aika lähellä minun kympin ennätystäni. Oli kuitenkin hyvä tunne jaloissa, hengitys kulki, eikä ollut paha fiilis, joten en halunnut hidastella. Tuntui, että kunto sallii tuon vauhdin, Partanen muisteli kilpailun ensimmäistä puolikasta.
– Tämä antaa hyvää itseluottamusta siitä, että on tehty hyviä juttuja ja ollaan oikealla tiellä, jos ajattelee ensi vuoden Pariisin olympialaisia ja Rooman EM-kisoja, Partanen sanoi.
Partasen veto teki suuren vaikutuksen. Ylen asiantuntija Antti Kempas puhalteli ”järkyttävää kävelyä” hehkuttaessaan.
Yle nukkui kuitenkin 20 kilometrin kävelyn maaliintulon suhteen. TV:ssä pyöri pitkien viestien alkuerät, kun Partanen ja kumppanit tulivat maaliin. Kävelyn näki suorana vain Areenasta. Ylen ratkaisu raivostutti Areenan Chatissa ja somessa.
– Aku Partanen upeasti 6 ja uusi SE! Mitä tekee Yle Urheilu, näyttää kävelyn maaliintuloon sijaan 4x400m sekaviestin alkuerää?? Nyt YLE pikkasen valoja tauluun! pöyristeli eräs.
Nathalie Blomqvist säväytti, Topi Raitasella vaikeaa
Nathalie Blomqvist yllättyi juostuaan 1 500 metrin alkuerässä ennätyksensä 4.06,93. Se ei kuitenkaan riittänyt jatkoon välieriin.
Blomqvistin aika on myös 22-vuotiaiden Suomen ennätys.
– Olin vähän shokissa, kun näin aikani. Juoksu tuntui hyvältä, mutta en saanut aivan kaikkea irti, Blomqvist sanoi kisan jälkeen Ylelle.
– Juoksussa oli myös vähän paikan hakemista. Juoksu oli kuitenkin vahvaa ja tuli nyt pidemmälle kuin viikko sitten ennätysjuoksussani Manchesterissa. Mutta en aivan osannut odottaa tästä juoksusta ennätystä, joten tämä oli mukava yllätys.
Topi Raitanen oli vaisu 3 000 metrin estejuoksun alkuerässään. Raitasen sijoitus oli 11:s ajalla 8.30,69. Hänellä ei ollut mitään asiaa jatkoon.
– Mitäänsanomaton juoksu, edelleen sitä samaa mitä koko kesän. Kun pitäisi juosta kovaa, niin jaloista ei vaan irtoa, sanaili Raitanen Ylen haastattelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!