Iivo Niskaselta merkittävä muodonmuutos – pöydällä todistusaineistoa

Hiihtotähti Iivo Niskanen on harjoitellut kesäkauden maajoukkueen ulkopuolella.
Niskanen on nähty toki kilpailemassa rullahiihtokisassa Suomessa. Hän on sen lisäksi kilpaillut myös Norjassa.
Kolmen olympiakullan mies on nyt laittanut kesän 2023 pakettiin myös sosiaalisen median puolella. Hän julkaisi paljon kuvia kerralla Instagramissa.
– Kesä -23 meni vauhdilla. Laadukasta kontenttia kertynytkin kameran rullaan, joten työnnetään nyt kaikki pihalle, niin jää jotain instaan muistoksi. Pian edessä korkeanpaikanleiri ja lumillekin olisi kova halu löytää. Reipasta syksyä kaikille! kirjoitti Niskanen.
Niskanen vietti aikaa esimerkiksi perheensä ja hevosten kanssa. Mukaan mahtui luonnollisesti myös valtavasti treenitunteja.
Yksi kesän isoista jutuista oli Niskasen muodonmuutos. Viime kaudelta tuttu takatukka on historiaa. Niskanen päätti kesällä leikata kaiken pois. Siitäkin on todistusaineistoa. Yhdessä miehen julkaisemista kuvista on iso kasa hiuksia.
Kuvat tästä. Painamalla julkaisun oikealla puolella olevaa nuolta näkee lisää otoksia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen