Naisurheilija alkoi kaupitella kuvia vartalostaan – paljasti nyt koko karun totuuden

Nyrkkeilijä Ebanie Bridgesiä ei ole nähty kehässä tänä vuonna. Bridges on IBF:n kääpiösarjan maailmanmestari, joka on voittanut ammattilaisena yhdeksän kertaa ja hävinnyt vain kerran.
Australialaisnyrkkeilijän uskotaan tienanneen edellisestä ottelustaan noin 200 000 euroa. Nyt hän on siis joutunut tulemaan toimeen ilman ottelupalkkioita.
Bridges on herättänyt huomiota esiintymisillään punnituksissa. Hän on osallistunut niihin alusvaatteissa.
Bridges on ehtinyt liittyä myös OnlyFans-palveluun. Sen kautta voi kaupitella esimerkiksi vähäpukeisia kuvia itsestään. Nainen on tehnyt kivan tilin palvelun ansiosta.
– En ole saanut nyrkkeilystä tiliä vit*u sitten joulukuun 2022. Joten kiitokset v**tu OnlyFansille, muuten olisin töissä vi**u McDonald’sissa tai jossain, jotta saisin tienattua. OnlyFansin ansiosta pystyn jatkamaan ja harjoittelemaan salilla täysipainoisesti. Sen myötä en tarvitse toista työtä, avautui nyrkkeilijä Lucky Blockin haastattelussa.
– Ihmiset tuomitsevat minut OnlyFansin vuoksi ja sen vuoksi, mitä teen siellä. Jos he olisivat tilaajia, eivät he puhuisi tuollaista p*skaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjuoksija romahti mystisesti – ”Tuli järkytyksenä”
- Tätä ei TV:ssä nähty – Kalevan kisoissa todistettiin hirvittävää näytelmää
- Totuuden hetki: Päättyykö Suomen keihästähden ura kyyneliin?
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus