Se oli siinä – suomalainen pikajuoksutähti teki kovan ratkaisun kauden päätyttyä
Pikajuoksija Anniina Kortetmaa vaihtaa valmentajaa. Hän harjoittelee jatkossa Teemu Leppämäen alaisuudessa.
Leppämäki on vastannut vuoden Kortetmaan voimaharjoittelusta. Petteri Jouste toimi naisen päävalmentajana viisi vuotta. Yhteistyö päättyi Kortetmaan mukaan yhteisymmärryksessä.
– Uskon, että Teemulla on annettavaa harjoitteluun. Voimapuoli on hänen kanssaan saatu toimimaan hyvin. Olen pysynyt terveenä, joka on lähtökohta sille, että pystyy harjoittelemaan ja kisaamaan, Kortetmaa sanoi SUL:n tiedotteella.
Kortetmaa, 28, juoksi tänä vuonna päämatkallaan 200 metrillä ennätyksensä 23,22. Hän voitti matkan SM-kultaa. Satasella tuli hopeaa.
– Juoksuharjoittelua katsotaan Teemun kanssa yhdessä, niin kuin tehtiin Petterinkin kanssa. Tässä ei ole syytä tehdä radikaaleja muutoksia. Pieniä rytmityksellisiä muutoksia tulee, Kortetmaa sanoo.
Ensi kesän EM-kilpailut ovat Roomassa jo 7.-12. kesäkuuta. Talven hallikauden jälkeinen harjoitusjakso on lyhyt. Olympiakisojen yleisurheilu alkaa Pariisissa elokuun alussa.
– EM-kisoihin pitäisi olla aika varmat saumat, mutta olympiarankingista kisapaikan ottaminen vaatii, että onnistuu hyvin jo hallikaudella. Kun kesän kilpailukausi alkaa jo toukokuussa, se vaatii miettimistä, että saa harjoittelun ohjelmoinnin onnistumaan, Kortetmaa sanoo.
– Toukokuun alussa tuli selkään kramppi, joka aiheutti etureiteen repeämän. Se oli pieni vamma, joka saatiin hoidettua, mutta vaikutti harjoitteluun puolitoista kuukautta, Kortetmaa sanoo.
Lähde: SUL
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”