Norjan hiihdon ykköstähti Johannes Kläbo on jäänyt ulos Norjan maajoukkueesta. Draamaa on vielä luvassa ennen marraskuun lopussa alkavaa maailmancupin kautta.

Seuraavaksi väännetään nimittäin kättä Kläbon ja Norjan hiihtoliiton välisestä urheilijasopimuksesta. Se on saatava kuntoon ennen kansainvälisen kauden alkua.

Tulevalla sesongilla ei taistella arvokisamitaleista. Tour de Ski ja maailmancup ovat siis kauden pääkilpailut.

Kläbo on kuitenkin nyt tehnyt yhden asian harvinaisen selväksi: katse on vuodessa 2025. Silloin järjestetään MM-kisat Norjan Trondheimissa.

– Olen sanonut, että minulla on puolitoista vuotta aikaa valmistautua vuoden 2025 MM-kisoihin. Se on suuri tavoitteeni, heitti Ski-Nordique-sivuston mukaan.

– Valmistautuminen edistyy hitaasti mutta varmasti. Haluamme tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ja toivomme kaiken menevän hyvin terveyden osalta. Tuleva talvi on toki myös tärkeä, etenkin Tour de Ski ja muutkisat, mutta mikään ei ole niin tärkeää kuin vuoden 2025 MM-kisat. Jos se tarkoittaa, että maailmancup jää voittamatta vuonna 2024, olkoon se niin.